Arkisto

Uusi korkeakouluharjoittelija mukaan Oman muotoiseen kotiin

Hei! Olen Ella Lautaniemi, 25-vuotias sosiaalipsykologian opiskelija. Aloitin viime viikolla korkeakouluharjoittelijana Oman muotoinen koti -hankkeessa ja odotan uteliaana, millaisia haasteita kevät tuo mukanaan. Kiinnostus ratkoa asumisen haasteita sekä aiemmat innostavat kokemukset nuorten parissa työskentelystä motivoivat minua hakemaan tähän hommaan. Nuorten asumiseen sekä työllistymiseen tarvitaan toimivia ratkaisuja, joita voidaan mielestäni löytää avarakatseisilla ja rajoja rikkovilla lähestymistavoilla. […]

Lue lisää

Oman muotoinen koti yhdistää vuonna 2017 työn, asumisen ja asukkaat

Työn ja asumisen yhdistäminen on juuri nyt pinnalla. Yhdessä Y-Säätiön kanssa käynnistyvä kokeilu on kuitenkin mahdollisesti ainut laatuaan Suomessa. Yhtä vahvasti muiden asukkaiden hyväksi kohdentuvaa työn ja asumisen yhdistelmää ei ole kukaan tehnyt Suomessa aiemmin. ”Kaivataan enemmän tekoja kuin puhetta”, sanoo Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen ja lisää, että he ovat mukana vain Oman muotoisen kodin […]

Lue lisää

”Ihan sika innoissaan”

”Mä oon siinä mielessä aika spontaani ihminen, että mä hyppään aina uuteen seikkailuun, vaikken tietäis etukäteen mitä sieltä tulee. Tässä mulle kävi just niin”, kertoo Onni Koponen, 18, yksi ’työtä ja asumista yhdessä’ kokeiluun valitsemistamme nuorista.   Työn ja asumisen yhdistäminen on juuri nyt pinnalla. Yhdessä Y-Säätiön kanssa käynnistämämme kokeilu on kuitenkin mahdollisesti ainut laatuaan […]

Lue lisää

Kesä Vartiosaaressa – yhteisöasuminen ja kesätyöt vahvistivat nuorten arjenhallintataitoja

Olemme kokeilleet Vartiosaaressa  kahtena kesänä nuorten työn ja asumisen yhdistävää kausiasumista. Kokemusten perusteella nuorisoasiainkeskus on päättänyt jatkaa mallia myös tulevana kesänä. Kesän 2017 toteutustapa ei ole vielä lopullisesti muotoutunut ja siitä kerrotaan lisää myöhemmin. Pipsa Leppänen (Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteellinen tiedekunta) teki kandidaatin tutkielmansa viime kesäisestä Vartiosaaren asumiskokelustamme. Tutkielmassaan Leppänen selvittää Vartiosaaren kaltaisen asumiskokeilun vaikutuksia nuorten […]

Lue lisää

Haluatko yhdistää työn ja asumisen sekä tehdä hyvää?

  Haemme 18-25-vuotiaita asunnon tarpeessa olevia mukaan ainutlaatuiseen kokeiluumme. Mukaan valittavat saavat kohtuuhintaisen asunnon lisäksi mahdollisuuden tehdä töitä osa-aikaisesti muiden asukkaiden hyväksi ja pääsevät kehittämään kanssamme Suomessa täysin uudenlaista asumisen mallia. Työstä maksetaan palkkaa 250€ kuukaudessa (20 työtuntia) ja työtehtävät tullaan suunnittelemaan yhdessä muiden asukkaiden kanssa. Työtehtäviä voivat olla esimerkiksi tietotekninen apu, lastenhoito, tapahtumien järjestäminen […]

Lue lisää

Uusi korkeakouluharjoittelija esittäytyy

Hei, olen Martta Pirttioja ja aloitin juuri korkeakouluharjoittelijana Oman muotoinen koti -hankkeen parissa. Olen maisterivaiheen suunnittelumaantieteen opiskelija Helsingin yliopistosta, ja kesä on vierähtänyt lähinnä ympäri Helsinkiä pyöräillen – fillarikärpänen puri uudella tavalla kevään Kööpenhaminassa vietettyäni.

Lue lisää