Kannelmäen kimppa ja Oman muotoinen koti MTV3:lla

”Nuoret osallistuvat myös asuntojen suunnitteluun ja remontointiin. Kimppakämpässä on vielä auki kaksi paikkaa. Kimppakämppään muuttanut Emma Vuorinen asui kolme vuotta pienessä asunnossa isänsä ja lukiota käyvän siskonsa kanssa haaveillen koko ajan omasta asunnosta. Nyt Emmalla on 17 neliötä omassa käytössään.

– Haaveet ovat täyttyneet. Minusta on ihanaa, kun on oma huone, josta voin tehdä oman näköisen ja viettää omaa aikaa siellä. Toisaalta pidän siitä, että täällä on kuitenkin koko ajan ihmisiä ympärillä, ettei tarvitse olla ihan yksin.”

MTV3 Raija Kantomaa