Kannelmäki

Yhteisöasumisen kokeilu Kannelmäessä

Haimme kahtakymmentä 18-25-vuotiasta nuorta mukaan suunnittelemaan yhteisöasumisen toteutusta yhdessä Helsingin kaupungin asunnot Oy:n kanssa. Suunnitteluryhmä muodostui kesäkuussa 2015 ja suunnitelma oli valmis syyskuussa 2015. Entiseen 11 paikkaiseen nuorisokotiin muutti kahdeksan nuorta marraskuussa 2015. Suurimmillaan asukasmäärä oli yhdeksän. Marraskuussa muuttaneet asukkaat valittiin avoimet haun sekä haastattelujen kautta ja heillä oli mahdollisuus vaikuttaa tulevien asukkaiden valintaan. Pinta-alaa asuinhuoneistoissa on 8-17 m² ja yhteistä tilaa kohteessa on 171,5 m². 

Kannelmäen yhteisöasumiskokeilu päättyy lokakuun 2016 lopussa. Huoneistossa asuneita nuoria on avustettu uuden kodin löytämisessä. Kokeilu on tarjonnut paljon arvokasta tietoa nuorten yhteisöasumisen järjestämisestä. Tiedämme nyt myös ne asiat, joissa emme hankkeena tämän kokeilun kanssa täysin onnistuneet. Vuoden 2016 loppuun mennessä valmistuu kattava dokumentointi hankkeesta ja siihen liittyvä arviointi, joka on kaikkien kiinnostuneiden luettavissa.

Tiivistelmä Kannelmäen Kimpasta
Näin haimme asukkaita Kannelmäen Kimppaan. Haku päättyi 31.8.2015.
Nuori, oletko kämppää vailla? Kiinnostaako oman unelmien kimppakämpän suunnittelu ja siellä asuminen? Tule suunnittelemaan uudenlainen yhteisöasunto ja mahdollisesti samalla koti itsellesi! Haemme kahtakymmentä 18–25-vuotiasta mukaan ainutlaatuiseen projektiryhmäämme, jonka tehtävänä on muotoilla yhteisöasuminen uusiksi.
Kohteemme on Helsingin Kannelmäessä sijaitseva huoneisto, johon mahtuu 11 asukasta. Asuinhuoneet ovat pinta-alaltaan 8-17 m² ja yhteistä tilaa kohteessa on 171,5 m².
Muodostamme suunnitteluryhmän syyskuun alussa ja suunnitelmamme valmistuu lokakuussa. Valitsemme ryhmässä mukana olevista asukkaat yhteisöön.
Kanneltie 8 on Helsingin kaupungin asunnot Oy:n huoneisto. Lopputulos rakentuu yhteistyössä valitsemamme ryhmän, Helsingin kaupungin asunnot Oy:n, Helsingin kaupungin kiinteistöviraston asunto-osaston sekä Oman muotoinen koti –hankkeen kesken.
Jos kiinnostuit, lähetä omanmuotoinen hakemuksesi 31.8. mennessä osoitteeseen miki.mielonen@hel.fi. Kerrothan hakemuksessasi, miksi haluaisit mukaan asuinyhteisöön tai sen kehittämiseen ja minkälainen on tämänhetkinen asuintilanteesi.