Nuorten yhteisöasumisen kokeilu käynnistyy

Vuoden 2015 aikana käynnistyy kolme ensimmäistä kokeilua. Kaupungin vuokra-asunnoista vastaavan Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (HEKA) kanssa aloitetaan nuorten yhteisöasumisen kokeilu, kun tyhjillään oleva huoneisto muutetaan asumiskäyttöön. Liiketilojen ja muiden tyhjien tilojen muuttaminen nuorten yhteisöasumisen käyttöön etenee vaiheittain.

Nuorisoasiainkeskuksen kesätoimintakeskuksessa Vartiosaaressa testataan tänä vuonna uutta kausiasumisen muotoa. Siinä yhdistetään vaikeassa tilanteessa olevien nuorten asuminen, töiden opinnollistaminen ja harrastaminen. Nuoret työskentelevät kesätoimintakeskuksessa ja asuvat kesän Vartiosaaressa. Työ on osa heidän opintojaan Stadin ammattiopistossa.

Syksyllä on tavoitteena käynnistää vanhusten ja nuorten yhteisasumisen kokeiluja. Uutta nuorten ja vanhusten asumismuotoa on suunniteltu yhdessä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston ja Helsingin Diakoniaopiston kanssa. Tavoitteena on löytää ensimmäisen vuoden aikana 30 asunnottomalle nuorelle oma koti.